maanantai 1. joulukuuta 2014

Voihan pipari








Pienpetopyynnin SM-kilpailu





 TAPAHTUMA OLLUT KYLÄLLÄMME NYT TOISEN VUODEN. MUONITUSPORUKASSA OLLUT MOLEMPINA VUOSINA. 

KISOIHIN TEHTY KAKUT MOLEMPINA VUOSINA:
Sisällä mansikkahyydykkejauheesta tehty täyte. 5x10 munan kakut

Täytteenä oli suklaalevitteestä, diblomaattikreemistä ja puolukoista täyte, kerman seassa hieman mansikkahyydykejauhetta. Päällä wiener nougat rouhetta. Kakkuja oli 5x 10 munan


Lisäksi tein 15kpl vuokaleipiä

kanelipitkoja 18kpl



85v

Aihetta juhlaan vaikka sitten pienellä porukalla. Naapuri täytti komeat 85v. Juhlaan matkasi 2munan kakku.Kakkuun haluttiin jotain muuta kuin perinteistä mansikkahilloa. Sisältä löytyykin diblomaattikreemiä ja sekahedelmiä murskattuna. 



Topi tykkää postipatesta

Aiheesta onkin hyvä lähteä liikkeelle.


Synttäreille lähti myös porovoileipäkakku


Pataleipä

Todella helppo leipä ainut mikä harmittaa on pitkä odotus aika. Leipä nimensä mukaan paistetaan padassa, hieman jännitti jäisikö leipä pataan kiinni mut todella hyvin lähtikin irti



Täyskäriä

Todella huono valotus  ois pitänyt viedä kakut ulos ja kuvata siellä. Gluteeniton täytekakku mansikkaisella täytteellä jossa lemon curtia myös


Voikkaria......

 Gluteeniton kinkkuvoileipäkakku

Kinkkuvoileipäkakku